Tiedote koskien koronaviruspandemiaa

Opiskelijoille tiedoksi

Yleisötapahtumat perutaan toistaiseksi

Jokilatvan opiston ylläpitäjänä Haapajärven kaupunki on päättänyt 13.3.2020, että kaikki kaupungin järjestämät ja kaupungin tiloissa järjestettävät tapahtumat perutaan toistaiseksi.

Tämä tarkoittaa sitä, että Jokilatvan opiston tapahtumakalenteriin sovitut konsertit, teatteriesitykset ja työnäyttelyt PERUTAAN TOISTAISEKSI Haapajärvellä, Nivalassa, Pyhäjärvellä ja Reisjärvellä.

Opetus jatkuu toistaiseksi

Opiston ylläpitäjän päätökseen nojautuen opiston opetus jatkuu toistaiseksi niin normaalisti kuin mahdollista. Päätöksissä seurataan muun opetustoimen ratkaisuja. Tiukempiin toimiin kuitenkin varaudutaan. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan viipymättä.

Osallistuminen opetukseen ja toiminta kursseilla

Yleisohje sekä opettajille että opiskelijoille on, että flunssaoireisten tulee jäädä sekä työstä että opetuksesta pois. Oireisten tulee ottaa yhteyttä yleiseen terveydenhuoltoon.

Ulkomailta palaavien tulee odottaa riskiaika (14 vrk) ennen palaamista työhön ja opiskeluiden pariin.

Kursseilla on syytä huomioida tehostettu käsi-, yskimis- ja aivastamishygienia. Istumajärjestyksellä ja muilla toimilla vältetään tarpeettoman läheiset kontaktit.

Riskiryhmiin kuuluvien opiskelijoiden tulee ITSE HARKITA OSALLISTUMISTA OPETUKSEEN ja mahdollista itse karanteenia.

THL:n ajankohtaisohjeet

·         pysy sairaana kotona

·         älä vie sairasta lasta päivähoitoon tai lähetä kouluun

·         soita vanhukselle mieluummin kuin menet käymään

·         MUISTA PESTÄ KÄSIÄ. VÄLTÄ VÄKIJOUKKOJA.

Flunssaoireisten toimintaohjeet

Mikäli sinulla ilmenee flunssaoireita, älä osallistu opetukseen. Flunssaoireisten opiskelijoiden ja muun perheen sekä työntekijöiden tulee noudattaa THL:n ohjeistusta, jota päivitetään sivulla
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19

Paikalliset ohjeet

Paikalliset ohjeet ja yhteystiedot löytyvät peruspalvelukuntayhtymä Kallion ja Selänteen verkkosivuilta:

Kallio:
https://www.kalliopp.fi/ajankohtaista/toimi-nain-jos-epailet-koronavirusinfektiota-123

Selänne:
http://www.selanne.net/ajankohtaista/101/0/miten_toimit_jos_epailet_koronavirus-infektiota

Matkalta palanneiden toimintaohjeet

Talviloman aikana opiskelijoita tai henkilökuntaan kuuluvia on voinut lomailla eri puolilla Eurooppaa. Kaikille matkalta palaajille on tehty yhteinen ohjeistus THL:n toimesta.
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/ohjeita-suomeen-saapuville-matkustajille-koronavirus-covid-19

Tilanteen seuranta ja tiedotus

Opistomme noudattaa ylläpitäjän linjauksia ja seuraa sekä terveysviranomaisten ja opetushallintoviranomaisten ohjeistuksia. Lisätietoja annetaan, mikäli ilmenee tarvetta ryhtyä muihin toimenpiteisiin.

Terveisin,
Jokilatvan opisto

Takaisin | Arkisto